Финский язык

Villit isovanhemmat

“Muistatko, kun keksimme tarinan isovanhemmistamme?” vaari kysyy Carlosilta. “Tottakai!” Carlos vastaa nauraen. “Kerroimme muille, että isoäitimme oli ranskalainen ja isoisämme oli espanjalainen. Isoisämme oli tarinan mukaan sirkuksen veitsenheittäjä ja isoäiti hänen avustajansa. Sepitimme jopa sellaisenkin jutun, että isoisä olisi eräänä paivänä heittänyt veitsen huolimattomasti ja sivaltanut palasen mummin korvasta. Juttu jatkui niin, että isoäiti pakeni kiukuspäissään hevosella ja isoisä lähti hänen peräänsä kirahvilla ratsastaen“, Carlos kertoo.

Tarina jatkuu…

“365 kertomusta”

Kirjoittanut Jacqueline Bovy/ suomentanut Anna Heroja

Liika on liikaa!

“Laura! Keskittyisit nyt vähän. Kirjoitit taas hyvempi, vaikka oikea muoto on parempi“, aiti huomaa. “Joo, joo, minä tiedän. Olen vain niin väsynyt, kun koko ajan pitää päntätä. Päivällä koulussa ja illalla kotona. Yölläkin minä näen unia laskuista ja kielioppitehtävistä. Minulla ei ole hetken rauhaa! Minä teen virheitä, enkä voi sille mitään. Liika on liikaa!” Laura valittaa.

Tynnyrikyytiä

Vaarin ystäväperheen pojalla, Joonatanilla, on hauska ajatus. Hän menee tynnyriin, joka lähtee vierimään talon edessä olevaa loivaa rinnettä alas. Joonatan käpertyy tynnyrin sisälle pieneksi keräksi, ja Laura antaa vauhtia.Ville ottaa tynnyrin vastaan alhaalla. Joonatanilla on hauskaa, mutta päässä olisi hyvä olla kypärä. Seurava lasku tuntuukin paremmalta kypärä päässä. Sitten on Villen vuoro, mutta hän ei mahdukaan tynnyriin. Lauran mielestä potkulaudalla ajaminen on mukavampaa kuin tynnyrissä laskeminen. Joonatan jatkaa pyörimistä yhä uudelleen ja uudelleen. Hänellä on huippukiva, mutta lopulta hänen päässäänkin vain pyörii ja pyörii.

Притча

Эту притчу нам прислала нам участница нашей рассылки “Финский язык” Елена, за что ей большое спасибо! Читать полностью Притча…

Немножко поэзии

Красивое стихотворение для начала осени.

Alistuminen
Aale Tynni

Jaamme valkeat päivät, ilon ja hellyyden, mutta kun pimeys saappuu, sinua löydä en. Kasvosi loittonevat kauas hämärään, itseni puserrukseen suojattomaksi jään.    Esteet murtuvat, jotka vaivoin rakensin. Katso, uppoan niinkuin ranta aaltoihin. Kun vesi ruhjojen painaa kaikella voimallaan, tiedän jo: itse täytyy kohota marskimaan. Mustien vetten halki usein luoksesi uin raskain tyyntyvin mielin kasvoin suljetuin, mutta katkera tieto syöpyi sydämeen: ei ole ihmisellä siltaa ihmiseen.

Ниже - новая лексика и грамматические пояснения  Читать полностью Немножко поэзии…